"Olen kyllä ihan kunnossa, mutta…"

Kerroin psykologille tuntemuksistani, ja hän kehotti varaamaan ajan psykiatrilta. Eli näköjään päässäni on sittenkin jotain vikaa, heh. Pari päivää kului, ja minusta alkoi tuntua typerältä. "En minä ole sairas", "Ei minulla oikeasti ole mitään hätänä", "Miksi minun hölmön piti mennä sanomaan niin, liioittelin oireitani. Ei minusta tunnu siltä koko aikaa". Sitten yhtäkkiä havahduin siihen, että suunnittelin hyppääväni eräältä tietyltä sillalta, jos elämä jatkuu samanlaisena/huononee entisestään. Päätin kuitenkin hankkiutua psykiatrille. Siihen menee aikaa, mutta enköhän minä sinne joskus pääse.

Mutta mutta, lähennyin entisestään ystäväni kanssa. Sen, jonka olen nähnyt kolme kertaa, mutta joka tietää minusta enemmän kuin kukaan muu. Tai nyt tietää. Minä nimittäin kerroin hänelle lähes kaikki tähän pahaan oloon johtaneet tapahtumat elämästäni, ja hän taas vastavuoroisesti kertoi erittäin henkilökohtaisia asioita varhaisnuoruudestaan. Samana iltana sain häneltä tulleen kirjeen täynnä tilitystä.

Olen niin kiitollinen. Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että joku kuuntelee ja ymmärtää, eikä ajattele, että olen tyhmä ja liian herkkä, kun mieleni järkyttyi viidennellä luokalla aivan pienen pienestä syystä. Ja ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että minä olen jollekulle niin tärkeä, että minulle voi purkaa sydäntään.

Mutta minä pelkään myös. Ehkä olen liian itsekeskeinen. Ehkä loukkaan häntä jollain tapaa. Ehkä olen liian takertuva. Ehkä en näytä tarpeeksi tunteitani. Ehkä olen liian kylmä. Tai liian intiimi. Liian hyökkäävä. Liian etäinen. Ehkä teen jotain väärin, eikä hän enää pidä minusta. (Olen muuten aivan varma, että ihmissuhteiden pelkoni johtuu juuri yllä mainitusta viidennen luokan tapauksesta. Miten niin pieni juttu voi sattua niin paljon?)

Ja sitten on vielä äitini, joka kyllä tarkoittaa hyvää, mutta satuttaa tahtomattaan. Minua ahdistaa olla hänen lähellään. Viimeksi kävelyllä hänen kanssaan ollessani tunsin tukehtuvani. Mutta kun rakastan häntä. Ja hän minua. Miksi ihmissuhteet ovat niin helvetin vaikeita?