Tänään kävin elokuvissa. Se oli aika mukavaa, en olekaan vähään aikaan sitä tehnyt. Kävin yksin, nykyään teen niin usein. Elokuvana tällä kertaa oli Anna Odellin Luokkajuhla. Huhhuijaa, olen niin onnellinen, ettei minua ole koskaan kiusattu.
Mitenkähän sitä kuvailisi… se oli ihan hyvä. Alkupuolesta nautin, se kertoo Annan osallistumisesta fiktiiviseen luokkakokoukseen, jossa ovat mukana myös hänen kiusaajansa - eli koko luokka. Anna alkaa illallispöydässä muistella kiusaamiskokemuksiaan, mihin muut hahmot reagoivat kiinnostavasti. Varmaan tällainen suhtautumistavan on suht realistinen, mutta silti se järkyttää (ja naurattaa samaan aikaan). Mistä lähtien aikuiset ovat olleet näin uskomattoman lapsellisia?
Toinen puoli sen sijaan meni ehkä hippusen liioittelun puolelle. Oli silläkin puolensa, ja ymmärrän motiivit taiteellisen ratkaisun takana, mutta mielestäni ensimmäisestä osasta olisi saanut vielä paremman hitaammalla kerronnalla ja pidemmällä ajalla. Se olisi sitten ihan eri elokuva, mutta kyllä, mielestäni se olisi ollut parempi. Tuli vähän sellainen olo, että Odell on halunnut näpäyttää luokkatovereitaan henkilökohtaisesti (mitä en kyllä ihmettele), mutta sanoisin, että elokuvallisesti tämä oli huono ratkaisu. Ihan mukava ja originelli, mutta ei se, mitä minä haen elokuvalta. Eipä siinä kyllä mitään, Odellin elokuvahan tämä on.
Voisin melkein suositella. Kyllähän se sai pohdiskelemaan. Ja oli se elokuvallisesti kiinnostava, vaikkei todellakaan täydellinen. Ihan hyvä. Joo, sanotaan, että se oli ihan hyvä. Aiheesta plussaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti