Olen tiennyt jo jonkin aikaa, mitä haluan elämälläni tehdä, mutta vasta viime aikoina olen myöntänyt sen itselleni. Se oli pelottavaa. Nyt kun tiedän, mitä tahdon ja miten sen aion saavuttaa, pitäisi se toteuttaa. En jaksa. Pelkään liikaa. Tunnen oloni niin typeräksi. Tunnen oloni nuoreksi ja hölmöksi, naiiviksi ja länsimaalaiseksi urpoksi, joka ei ole koskaan nähnyt oikeaa kurjuutta. Olen ollut onneton jo pitkään, olen kaivannut jotain niin kovasti, mutta siltikään en tunne kokeneeni nälkää tai epäonnea. Elämäni on ollut helppoa - on edelleen - ja silti olen kehdannut valittaa?
Enkä lopeta valittamista vieläkään. Se on ihan okei. Ehkä se saa minut ponnistelemaan unelmani eteen. Unelmani on hölmö ja nuorekkaan idealistinen. Ehkä sekin on okei. Saanko minä olla nuorekkaan idealistinen ja hölmö? Saanko ihan luvan kanssa olla tyhmä? Koko elämäni minut on määritelty kahdella adjektiivilla: älykäs ja kiltti. Kiltiksi en itseäni koskaan kokenut, joten hylkäsin sen heti. Älykäs taas tuntui kuvaavan minua paremmin, joten otin sen käyttööni. Nyt koen olevani typerä, mikä tuntuu hirveältä - eihän se ole mitään, mitä minä olen!
Silti itsensä tyhmäksi tunteminen on kumman vapauttavaa. En enää stressaa klassikoiden lukemisesta. Ehken luekaan Rikosta ja rangaistusta vain koska täytyy. Kenties luenkin Hesseä, josta kiinnostuin vastikään - enkä pelkästään siksi, että se on listallani, jonka kirjoitin vuosi takaperin. Ehkei minun ole pakko vielä lukea Freudia, jonka kirjan jätin itkuisena kesken, koska kieli oli aivan saatanallista jargonia. Ja ehkä, ehkä voin unelmoida höpsöistä asioista: henkilöstä, jolle voisi kokata currya ja joka ottaisi reppuselkään, jos erehdyn kävelemään mustilla korkokengilläni; pyöräretkestä Prahaan; romaanin, kehnon ja hölmönkin, kirjoittamisesta; matkasta Intiaan - tuonne höpsöjen ja liian kiireisten, itsestään ja luonnosta erkaantuneiden länsimaalaisten pyhiinvaelluskohteeseen; omasta puutarhasta ja viininjuonnista puistossa ystävän kanssa.
Eivät ylläolevat asiat ole edes hirveän tyhmiä unelmia. Olen vain pitkään pitänyt niitä sellaisina vain siksi, että "kaikki muutkin haaveilevat niistä". Onpas siinä tyhmä syy. Siis oikeasti tyhmä. Ainoa tyhmä juttu, jonka olen ajatellut. Muutoin olen ihan tarpeeksi älykäs, nyt tiedän ja uskon sen.
Ja Tori Amos on upea, vaikkei olekaan oopperaa tai edes katu-uskottavaa äijärockia 70-luvulta.
