En yhtään tiennyt, mitä vastata. Kyllä, hän on ollut minulle tärkeä, mutta en voi kertoa, mitä minulle juuri nyt kuuluu. En ensinnäkään osaisi selittää sitä. "Aamuisin väsyttää niin paljon, että haluaisin vain itkeä ja kuolla" on aika karu avauslause, joka on muille paljon vahvempi ilmaus. Itsehän olen tottunut oloon, mutta en usko ystäväni ymmärtävän. Tajuan kyllä silti, kuinka pahalta se kuulostaa.
Toiseksi, en halunnut sanoa, että ei mene hyvin. Se olisi tuntunut luovuttamiselta. En itse koe minkään olevan niin pahasti vinossa, että siitä pitäisi ihan kertoa muille.
Kolmanneksi, en halunnut huolestuttaa häntä. On hänellä muutakin hoidettavaa, enkä minä oikeasti tarvitse hyysäystä. Se vain ahdistaisi. Jos olisin kertonut, olisi hän ahdistunut vointini vuoksi, ja minä sen takia, että hän ahdistuu ja kenties alkaa soitella minulle "mitä sulle kuuluu"-puheluita.
Neljäs syy on se, ettei tuohon kysymykseen oikeasti vastata rehellisesti. Kukaan ei oikeasti kerro, mitä kuuluu: vitutus, masennus, ahdistus, stressi, yltiömäinen onnellisuus, maanisuus ja kaikki muutkin vahvat tunteet eivät kuulu tervehtimiseen. Ihmissuhteesta riippuen tämän rituaalin jälkeen voi avautua, mutta ei koskaan sen aikana.
Ja mitä itse vastasin?
"Eipä tässä sen kummempia."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti