Suklaa vs. ihmisarvo

Aina välillä tuntuu nimittäin siltä, että nuo kaksi sulkevat toisensa pois. Näin alkuun voisin sanoa, etten ole lihava ainakaan painoindeksiltäni. Vielä. Olen viime aikoina lihonut nopeasti ihan lievän ylipainon rajoille. Lisäksi olen aina ollut pyöreähkö, koska olen lyhyt, ja tästä johtuen se suloinen, normaalipainoinen nuori tyttö, joka olin, on tuntenut kuvotusta katsoessaan itseään peilistä ja tarttunut itseään vyötäröltä melkein itkien aivan liian monta kertaa.

      Tässä on muutama lainaus eräältä keskustelupalstalta koskien lihavuutta. En suosittele avaamaan, jos tällaiset asiat ottavat helposti aivoon. Itse ainakin kiehun kiukusta tällaisia kommentteja nähdessäni. Jumalauta. Enkä edes löytänyt niitä hirveimpiä.

     Jos jätetään tällä kertaa lääkkeistä ja sairauksista johtuva lihominen tämän ulkopuolelle, löydän ainakin yhden erittäin halventavan ajatusmaailman: lihavuus johtuu kontrollin ja itsehillinnän puutteesta. Ehei. Kun minä syön keksin, tiedostan sen riskit. Tiedän, että syön jotain epäterveellistä, joka ei ole minulle hyväksi. Keksin syöminen ei johdu mistään mysteerisestä aivojen häiriötilasta, joka pakottaisi minut syömään. Myöskään itsehillintäni ei ole huonompi kuin muiden.

Minä teen päätöksen, että syön keksin.

Toiset menevät lenkille, toiset syövät suklaata. Kummassakin tapauksessa kyseessä on tietoinen päätös. Päätös voi olla huono, mutta päätöksentekoon vaikuttavat aina päättävän henkilön kokemat asiat, joista muut eivät välttämättä tiedä. Siksi on typerää ja lapsellista, jopa loukkaavaa, arvostella toisen päätöksiä, koskivatpa ne mitä hyvänsä. Jos minä lääkitsen jäätelöllä suruani (kyllä, tiedän sen olevan typerää), minä olen tehnyt sen valinnan. Siihen ei ole muilla urputtamista, kun en kerran satuta ketään.

     Sellainenkin vankka käsitys on, että lihavat olisivat jotenkin tyhmiä, kun eivät tajua, mitä tekevät itselleen. Voisin väittää, että tietävät. Hankalaa sellaista on olla tiedostamatta. Enkä usko, että heitä on tarpeen muistuttaa kiloistaan, eiköhän tuo tule mieleen muutenkin. Mistä vetoa, ettei syyllistäminen auta tipan vertaa? Mistä vetoa, ettei siitä tule kenellekään hyvä mieli, eikä se kyllä helvetti soikoon kannusta kovin montaa menemään lenkille. En myöskään oikein usko, että edellisellä valinnalla keksin syömisestä olisi mitään tekemistä yksilön älykkyyden kanssa.

      Minun mielestäni ihmiset, jotka eivät jaksa lukea kirjoja, ovat vähän vajavaisia, itsekurittomia, tyhmiä, eikä heiltä löydy kontrollia. On puhdasta idiotismia olla kehittämättä aivojaan sillä tavoin. Se tekisi joka iikalle hyvää ja ehkäisisi vanhemmiten ilmaantuvia mielen rappeumia. Mutta ehkä nämä ihmiset ovat laiskoja. Ehkä he ovat tyhmiä, kun eivät tartu tilaisuuteen kehittää itseään. Ehkä heillä ei ole tarpeeksi kontrollia ja itsekuria istua alas lukemaan Proustia.

"No hei, ehkä niillä on muutakin elämää. Ehkä niiden ei ole pakko istua tuntitolkulla nenä kiinni kirjoissa. Niillä on varmaan muutakin elämää kuin päänsä sisässä."

"Kaikki eivät voi tykätä samoista asioista, joku menee mielummin lenkille kuin lukee vaikeaselkoista kirjaa."

"Ehkä kaikki eivät tykkää rasittaa mieltään."

Nimenomaan.

Ehkä kaikki eivät tykkää samoista asioista tai eivät jaksa opetella pitämään niistä. Olen minäkin käynyt lenkillä - en tykännyt, enkä jaksa rääkätä itseäni, kunnes oppisin rakastamaan sitä. Ehkä jonain päivänä jaksan, ken tietää. Ehkä joku toinen oppii rakastamaan kirjallisuutta vanhoilla päivillään.

     Mutta tärkein asia on, että vaikka painaisin sata kiloa, minä olen silti ihminen. Minä olen helvetti soikoon ihminen, tiedostava ja älykäs olento, ja minua tulee kohdella arvoni mukaisesti! Minulla on ihmisarvo, jota edes suklaa ei voi minulta viedä. Teen ehkä itselleni hallaa, mutta koska tiedän sen, enkä satuta ketään muuta, ei asia kuulu kenellekään muulle. Asia on minun omani.
Tilanne olisi tietysti eri, jos en ymmärtäisi tilanteen vakavuutta, jos olisin oikeasti saanut mystisen aivokasvaimen, joka pakottaisi minut lappamaan kitaani kiloittain mäkkiruokaa per päivä. Sama pätee laihdutukseen; pieni määrä ei tapa, mutta jos sen kontrollin oikeasti menettää, tilanteeseen pitää puuttua.

     Usein lihavuus on seurausta valinnasta. Valinta voi olla typerä, mutta siihen on aina syynsä, joita ei saa väheksyä. Ja vaikka valinta olisikin typerä, sen tekijä ei. Ja valinnan tekijä on aina arvokas, päätöksentekoon kykeneväinen itsenäinen ihminen. Painolla ei ole mitään tekemistä henkilön henkisten lahjojen kanssa.

P.S. ...en ehkä ollut aivan tosissani siitä mitä sanoin ihmisistä, jotka eivät lue. En tosissani ajattele, että he ovat tyhmiä, laiskoja tai itsekurittomia. Mutta ei lukeminen toki pahaa tee.