Asioita joista vähän elämässä ilahdun

Tänään kävi hassu juttu. Olin päättänyt kävellä puolet matkasta kotiin (tai kotiin ja kotiin, eihän tämä ole oikeastaan vielä kotikaupunkin), ja menin samaa katua, jota kuljen joka päivä. Katselin sen varrella olevia taloja, ja yhtäkkiä tajusin: herranen aika, enhän minä olekaan ennen nähnyt tuota taloa!

     Talo on yli sata vuotta vanha, ja olen kulkenut sen ohi varmaan parisataa kertaa. Kokemus oli ymmärrettävästi hyvin hämmentävä. Mutta tajusin vasta nyt, että se on todella kaunis rakennus. Sitten katsoin vastakkaiselle puolelle tietä, jossa oli toinen kivisine parvekkeineen. Parvekkeissa oli hitto soikoon sydämenmuotoisia koloja!
Joku on ihan oikeasti laittanut parvekkeisiin sydämiä silloin aikanaan, enkä minä pöljä ole ikinä huomannut. Pitäisiköhän alkaa katsella rakennuksia sillä silmällä, sen verran hauska kokemus tämä oli.


 Eikä siinä vielä kaikki: löysin saippuaa, jota olin etsinyt jo pitkään (ja se oli vieläpä tarjouksessa!); sain hoidettua asioita, mikä tarkoittaa, että voin nyt rentoutua hetkeksi; koin sen valaistuksen, että kyllä joku minut varmasti joskus huolii, enkä jää yksin; ja kävelin erilaista, paljon kauniimpaa reittiä kotiin.

Sitä paitsi kirjaston kahviautomaatista saa cappuccinon 70 sentillä. Se on ihan hyvää.


P.S. Kuvat eivät liity. Tai liittyvät, mutta eivät. Höhöhö.